keskiviikko 16. toukokuuta 2018

ompeluprojekti


Uusi pyörä tarvitsee uusia varusteita. On jo pidempään pyörinyt mielessä, että pitäisi ottaa projektiksi runkolaukun ompelu johonkin pyörään. Stachessa on sen verran pieni/erikoisen muotoinen etukolmio, ettei siihen oikein sovi mikään valmis kaupallinen laukku. Pyöriin saa runkolaukkuja toki mittatilauksenakin, mutta sellaiselle tulisi suhteettomasti hintaa, kun laukun max tilavuus ei tässä tapauksessa ole kovinkaan suuri. Pugsleyhyn teetin sopivan laukun. Sen tilavuus on niin iso että hinta oli ihan perusteltu. Ei muuta kuin suunnitteleman.


Ensimmäiseksi leikkasin runkoon sopiva sabluunan pahvista. Laukun rakennetta ja kasausjärjestystä suunnittelin melko perusteellisesti ennen kuin aloin leikkelemään/ompelemaan. Osittain otin mallia mainitusta Pugsleyn laukusta loput pistin omasta päästä.
Materiaaliksi valitsin PU pinnoitetun 1000 denierin nylon kankaan. Vaihtoehtoja on netti pullollaan ja niiden kanssa menee helposti päästään pyörälle. Tämä materiaali kuitenkin täytti valintakriteerit: vedenpitävyys, vahvuus/jäykkyys ja väri. Pahvisabluunan avulla piirtelin kankaalle kaavat.

Ompelukokemukseni ennen tätä projektia oli melko rajallinen, lähinnä nappeja ja pieniä paikkauksia ja varustekorjauksia. Ompelukonetta en ole käyttänyt käytännössä koskaan. Kouluttauduin youtuben avustuksella ja ryhdyin tikkaamaan. How hard can it be?

En tiedä onko vetoketjun ompelu se mistä kannattaa aloittaa harjoittelu, mutta se nyt sattui olemaan ensimmäinen asia joka tähän projektiin piti tehdä. Vähän arkaa tikkiä mutta suhteellisen suoraan meni. Muutama suttu tuli ennen kuin sai säädöt kohdilleen. Ja mikä parasta vetoketju toimi.

Oikean puoleinen kylki valmiina.

Laukun selkäosa, tai mikälie, mustasta materiaalista. Selkäosaan ompelin remmin, jonka väleistä laukku on tarkoitus kiinnittää tarranauhalla pyörään. Kiinnityssysteemiksi suunnittelin monenlaisia erilaisia ratkaisuja, lopulta päädyin kuitenkin kopioimaan Pugsleyn laukussa käytetyn. Olisi voinut tehdä kiinteät tarranauhat, mutta tämän etuna on se että kiinnityspisteitä saa helposti vaihdettua, joten laukun saa asettumaan mahdollisimman hyvin.


Laukun sisäpuolen vuorasin vielä oranssilla ohuella materiaalilla. Alareunaan tein siitä taskun pehmustelle, joka estää tavaroiden kolisemisen runkoputkea vasten. Kylkien ja selkäosan ompeleminen yhteen oli juuri niin hankalaa kuin ajattelinkin. Laukun muoto ei ole kaikkein helpoin, muutama terävä kulma ja pyöreä osa takaiskarin kohdalla lisäsivät haastetta. En saanut sitä pyöreää osaa ihan täydelliseksi, vaikka pari kertaa jouduinkin purkamaan ja kokeilemaan uudestaan.


Reunat siksakkasin vielä purkautumisen minimoimiseksi. Näppärämpi olisi viritellyt jotkut reunanauhat tai vastaavat, mutta en usko että ne ovat tarpeen, kun saumat jäävät kuitenkin piiloon.

Tämän näköinen viritys oikeinpäin käännettynä.



*Helpotuksen huokaus* Laukku asettui paikalleen ja vaikutti pikaisella testilä myös pysyvän kohdillaan.



Pimp my pyörälaukku.




Muutama yksityiskohta voisi olla paremminkin, mutta ensimmäiseksi ompelutyösi olen laukkuun varsin tyytyväinen. Kokonaisuutena projekti oli mukava, erityisesti laukun suunnittelu oli piristävää aivojumppaa. Ja uuden taidon harjoitteluhan on aina palkitsevaa. Tämä rohkaisi sen verran, että tuskin jää viimeiseksi ompelutyöksi. Pari muutakin vastaavaa projektia olisi mielessä

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Se aika vuodesta

Yllätin itseni ostamalla uuden pyörän. En tiennyt tarvitsevani tai edes haluavani uutta pyörää, mutta sattumalta törmäsin lähikaupassa, lapsille uusia pyöriä etsiessä, uuden uutukaiseen erikoisuuteen, jonka saatavuus lähikaupasta ei tullut edes mieleen. Edellisestä pyöräkuumeesta on yli neljä vuotta, eikä ole ollut oikeastaa edes heikkoja hetkiä ennen tätä.

Tämä oli nopein osto suoritus ikinä. Päivän pähkäilyn jälkeen laitoin kokeeksi Spearfishin myyntiin ja se menikin yllättäen melkein heti, joten pakkohan se sitten oikeastaan oli.

Kyseinen kapistus on Trekin Full Stache, jonka juttuna on 130 mm jousto edessä ja takana, 3" kumit ja 29" kiekot. Eli isoa ja leveetä.


Toivuttuani flunssasta edes jonkinlaiseen kuosiin pääsin viimein kunnolliselle ensilenkille. Parin tunnin puolikuntoisena ajetun lenkin perusteella ei tietysti saa vielä riittävästi kokemusta että voisi varsinaisesti tehdä arvostelua, mutta kirjaanpa tähän nyt kuitenkin ensituntuman ja huomiot.


Ensinnäkin pyörä on todella kookas. Kokonaispituutta on yli 190 senttiä ja renkaan korkeus on lähes 80. Koko kyllä tuntuu ajaessa, mutta silti tämä on hämmästyttävän ketterä kääntymään. Mainospuheissa hehkutetaan superlyhyttä chain staytä, jonka aikaansaamiseksi on pitänyt tehdä kaikenlaisia juhlaliikkeitä rungon suunnittelussa. Liekö sitten siinä syy, mutta ketterä on.

Kuvista laitoksen massiivisuus ei oikein välity vaan se näyttää hämmentävänkin normaalilta.

Toinen huomattava ominaisuus tässä pyörässä on sen kiipeämiskyky. Etukäteen vähän pelkäsin että ylämäet saattaisivat olla tämän akileen kantapää. Ennakkoon luin että tämä menisi ihan mukavasti myös ylämäkeen, mutta olin skeptinen. Pyörä on melko painava ja kuvittelisi, että suunnitelussa on painotettu enemmän alamäkiominaisuuksia. Ilokseni huomasin kuitenkin pelkoni olleen turha. Stache kiipeää todella nätisti. Ja tarkoitan tällä sitä ettei se vikuroi jyrkässäkään ylämäessä hitaalla vauhdilla ajettaessa. Eikä keula pyri pystyyn vaikka istuu satulassa normaalissa ajoasennossa. Minun omistamistani pyöristä tämä nousee selkeästi parhaiten. Tietysti vauhdissa tulee takkiin monelle pyörälle, tämä on kuitenkin oikeasti aika painava. Esim tuohon Spearfishiin verrattuna painoa on 3,5 kiloa enemmän.


Dropper satulatolppa on itselle sikäli uutta tekniikkaa etten ole sellaista koskaan omistanut, mutta pari kertaa sellaisella varustetulla pyörällä kyllä ajellut. Ihan puolustaa paikkaansa kyllä tämän tyyppisessä pyörässä.



Kokonaisuudessaan vaikuttaisi todella mukavalta ja hauskalta pyörältä ajaa. Iskarit vaativat vielä hieman säätöä. Keulassa ilmeni pari kertaa ikävä takaisku efekti, kun ajelin teknisessä juurakossa erittäin hitaalla vauhdilla. Tämä on tietty osittain joustokeulojen ominaisuus, jota ei täysjäykissä pyörissä ole. Potentiaalia tästä löytyy vaikka mihin. Kevätkin alkaa olla niin pitkällä että metsät alkavat kuivua, flunssan rippeistä vaan eroon ja kovaa ajoa.


Loppuun vielä hätäinen video testilenkiltä.



torstai 8. maaliskuuta 2018

Åland jääretki

Kamat kasaan ja...
...jäälle.
Pakkasta oli hieman reilu 10 astetta. Kellon ollessa noin 7, aurinko alkoi nousta juuri parahiksi.
Nousee nousee.

Plop.
Aavistuksen epämääräisen näkoinen osuus.

  

Quutamo luo merelle siltaa...



JJ

Reittispekulaatiota ja jääsauva.
Peterin jäätiedustelu paljasti, ettei uskallettu ajamalla Airistolta Nauvon puolelle. Käytimme suosiolla Parainen-Nauvo lossia. Muutoin jään paksuus oli kaikkialla mistä kokeilimme vähintään 15 senttistä.
 

Nauvon saarien lomassa kelpasi ropistella menemään. Ilman nastarenkaita ei hommasta olisi tullut mitään. Jää oli niin sileää ja kovaa, että paksunastat eivät meinanneet ihan riittää. Kukaan ei kuitenkaan pahemmin pannutellut. Peten 29 nastakumit olivat huomattavasti paremmat tällä alustalla.

Sileää kyytiä.

Jäälle oli syntynyt monia hienoja railoja ja lohkaremuodostelmia.



Nauvon ja Seilin suunnilla olikin yllättäen yhteysalusliikennettä vastoin tiedustelun tarjoamia tietoja. Vaati pientä hakemistäja yhden saaren yli tunkkauksen, että päästiin nauvon korppoon puoleiselle jäälle.


Lounastauko Korppoon keskustassa. Ehdittiin käydä oikein lounasravintolassa kun lossin odottelua oli yli tunti.

Muutama väylä oli pakko ylittää lossilla. Lossimatkoja tasi olla yhteensä kolme kappaletta. Tämä kahvilalla varsutettu huvijahti kulki Korppoon ja Houtskarin väliä.




Pete

Peter ja Matti iloisessa possujunassa. Vaikka koppuraista lunta oli vain muutama sentti, niin se teki etenemisesta varsin raskasta. Erityisesti jonon etumaiselle. Tällä alustalla oli 29 renkailla vähän enemmän tekemistä.





Jää on epästabiili alusta.

Aakeetalaakeeta Kihdillä.

Old faithful

Kumlingen kohdalla aurinko laski.
Tässä kohtaa päätimme käyttää bailout-kortin ja hypätä Kumlingen viimeiseen yhteysalukselle Vårdohon. Pimeys tuntemattomalla jäällä ei varsinaisesti houkutellut. Lisäksi energiantarve oli melkoinen, eli tauko olisi ollut joka tapauksessa pakollinen. Kumlingen satamassa oli onneksi lämmin odotuskoppero, jossa sai lämmiteltyä ja tankattua lokoisasti. Aikaakin oli. Aluksen lähtöön oli oli yli kolme tuntia. Tai niin me luulimme, sillä tässä kohtaa retki siirtyi seikkailu moodiin. (dramatic music). Kas kun meidän odottamaa yhteysalusta ei näkynyt, eikä kuulunut. Muita aluksia satamassa piipahti hakemassa kyytiläisiä. Pikainen rimpautus alukseen kertoi hämmentävän faktan. Alus ei ollut tulossa ollenkaan. Ilmeisesti aikatauluja on muutettu, mutta sataman infotaululle eikä nettiin oltu vaivauduttu moista pientä yksityiskohtaa päivittämään.
Pidimme pikaisen riskipalaverina ja päätimme ennakkopuheista huolimatta palata jäälle.Vaihtoehtoina olisi ollut jäädä odottamaan aamun ensimmäistä alusta, joka olisi tullut (jos aikataulu oli oikeassa) vasta aamu 9 jälkeen, joka puolestaa olisi automaattisesti tarkoittanut että myöhästyisimme paluulaivastamme ja mohdollisesti myös seuraavan päivän päivälaivasta.



Kohti piemeää.
Viimeinen "sprintti" oli 45 km varsin lumisella jäällä täydellisessä pimeydessä. Voimat ja energiat hiipuivat taas, taukoilusta huolimatta, kylmenevässä yössä nopeaan tahtiin. Suunnistus meni onneksi ihan nappiin, eikä matkala ollut mitään yllättävää. Kovaa suorittamista. Itse keskityin lähinnä roikkumaan vauhdissa mukana. Taistelimme aukon yli 3 tuntia ja vielä viimeinen puolen tunnin tiesiirtymä Långnäsin satamaan. Laivan lähtöönkin jäi vielä mukavasti pari tuntia aikaa lepäillä, syödä viimeisiä eväiden rippeitä ja vaihtaa kuivaa ylle.

Ei hetkeäkään liian aikaisin.
Pari tuntia unta baarin sohvalla ja taas jaksaa. (Maistu meinaan meriaamiainen melko hyvin)
Kaikkinensa oikein reipashenkinen retki. Matkaa kertyi pyörän selässä noin 181 km kokonaisaika n. 19,5 tuntia, joka sisältää 4 tunnin tauon Kumlingen satamassa, puolen tunnin lounaan sekä lossimatkat. Voi olla ettei ihan heti tarvitse toistaa tätä retkeä, sillä edellinen mahdollisuus oli vuonna 2011. Tältä talvelta ikkuna sulkeutunee tänään runsaaksi ennustetun lumi/räntäsateen takia. Seuraavaa sopivaa talvea saattaa joutua odottelemaan siis vuosia.
Aivan mahtava reissu osaavalla ja luotettavalla porukalla. Ihan älytöntä että tällaisi reissuja voi ja saa tehdä startaten käytännössä kotiovelta.


***
Jäällä liikumisessa on aina omat riskinsä. Jäälle ei tule koskaan lähteä ilman osaamista tahi varustusta. Ja missään tapauksessa liikkua ei kannata yksin. Meillä oli kokenut jäilläliikkuja "oppaana". Lisäksi kaikilla roikkui kaulassa naskalit ja kuivapussiin pakatut vaihtovaatteet repussa. Varusteina oli myös kaksi heittoköyttä ja vielä jääsauva, jolla jään paksuuden pystyy tarvittaessa selvittämään.
***
ettäs tiedätte

Täältä vielä Peterin englanninkielinen kertomus. Ja kommenteissa linkki JJ:n koostamaan mainioon videoon.