sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Vajosuon kalja-ajelu 2011

Viikonloppuna oli taas vuotuisen Vajosuon kalja-ajelun vuoro.

Liikkeellä olin sivulaukuin varustetulla Trollilla. Pyörä toimi retkeilyvarustuksessa hienosti. Kaikki tavarat olivat käytännössä pyörän päällä. Repussa oli vain 3 litran kameli ja kypärävalon akku.



Koska sääennuste oli epämääräinen pakkasin varmuudenvuoksi runsaasti vaihtovaatteita. No sää ei ollutkaan niin kylmä (n. +5C) kuin ajattelin ja vaatteita oli mukana liikkaa. Tämä kostautui vähän juurakoissa, jotka oli ajettava pykälää rauhallisemmin. Eipä tuommoinen täysjäykkä ole, ainakaan omissa käsissä, muutenkaan omimmillaan juurakkohelvetissä. Laukut pysyivät kuitenkin hyvin paikallaan eivätkä sinänsä vaikeuttaneen ajamista. Pidemmällä matkalle olisin optimoinut tavaramäärää paremmin, mutta näin lyhyellä reissulla tavaramäärä ei ehdi muodostua ongelmaksi. Mukana oli vaatteiden lisäksi, kippoa ja kuppia, työkaluja ym tarvikkeita. Sekä tietysti runsaasti eväitä, otsikon mukaista juotavaa ja pala isänpäiväkakkua, joka oli muuten pysynyt yllättävän hyvin kasassa.

Helpossa maastossa, eli metsäautoteillä ja peruspolulla, jossa juuret ovat alle 5 cm korkeita Troll olisi mahtava kulkine pidemmälläkin reissulla.

Kuutamo suolla kello 02.00 on muuten vaikuttava. Reissu oli hieno ja kaljakin maistui.



Kuvaaja oli laiskalla päällä.

Ei kommentteja: