sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Lohja 24h 23-24.5.09

Lohjan 24h tapahtuma takana. Nyt on olo aika väsynyt.

Lauantaina sateli vähän vettä, mutta se ei haitannut. Etenkin kun lopun aikaa paistoi aurinko ja oli todella lämmintä.

Linkin mukaista reittiä kierreltiin sinkuloin.

Itse kiersin lenkin 16 kertaa, josta seurasi:
115 km,
7h 35 min ajoa,
kipeä selkä,
hellät kädet,
hyvä fiilis.

Kierrosmäärään olen ihan tyytyväinen, etenkin kun Sinkulalla oli tälle vuodelle ennen tätä kertynyt ajoa vain 166 km. Pimeässä ajo jäi tänäkin vuonna vain suunnitteluasteelle, no ensi vuonna ihan varmasti.

Tasaisen reipas vauhti täysjäykällä pyörällä pikkujuurakossa näyttää olevan aika tappava yhdistelmä. Alaselkä jumitti heti ensimmäisellä kierroksella. Onneksi kipu loppui aina heti kierroksen päätyttyä. Vain kierrosten viimeiset kilometrit joutui aina irvistelemään. Jostain syystä selkä "parani" sunnuntaina ensimmäisen kierroksen jälkeen eikä liiemmin vaivannut enempää. Liekkö joku nikama niksahtanut oikealle paikalleen? Seuraavat kaksi kierrosta oli oikein nautinnollista ajoa, jonka jälkeen kädet alkoivat yhtäkkiä olla aika hellät ja viimeiset kolme kierrosta ajelin retkivauhtia.

Ei kommentteja: